maanantai 1. joulukuuta 2014

Tean joululahjaopas

MOOOOOI! ♥
Ja oikein ihanaa ekaa joulukuun päivää. Yksi lukija pyysi toivomuksena postausta joululahjaideoista! Aattelin että tässä joulukuussa tekisin jonkun jouluisen postauksen, eli tää sopi hyvin mun kirjoittelusuunnitelmiin muutenkin! Ite tykkään tosi paljon miettiä ja ostella lahjoja, mutta tietty myös kohtuudella. Paketointikin on kivaa ♥ Meillä on itseasiassa suvun kesken perinteenä että arvotaan, kuka ostaa kenellekin lahjan. Se on mun mielestä hyvä! Koska meitä on niin monta :D Sitten näin "oman" perheen kesken vielä ostellaan toisillemme myös, elikkä siis äidin ym. tyyppien kaa. Ystävien kanssa ollaan yleisesti ottaen eletty silleen, ettei osteta lahjoja, mutta tänä vuonna ajateltiin totetuttaa toi ns. "Secret Santa" idea parhaimpien tyttökavereideni kesken! Eli siinä teille jo yksi vihje: Kun on monta kaveria, ja etenkin jos on yhteinen porukka, arpokaa kuka ostaa kenellekin lahjan. Sitten ei tarvii jokasen jokaselle ostella ja tulee hyvät lahjat eikä tarvii maksaa itteensä kipeeksikään!


Sitten itse niihin lahjaideoihin! Joskus mä tykkään oikeesti miettiä (ihan synttäreiden ym. lahjojen suhteen) jtn erityistä ja jotain missä on se oma juttunsa. Kerran oon tehnyt esimerkiksi valokuva-albumin! Siinä oli mustat sivut joihin kirjoittelin kaikenlaista kivaa valkoisella kynällä. Siitä tuli tosi hieno ja tollasissa jutuissa on oikeesti parasta se tunnearvo mikä sille syntyy. Ja oma kädenjälki joka näkyy! Mullekin on ihana albumi tehty aikoinaan ja rakastuin siihen tyystin. Siinä saa vähän nähdä vaivaakin sitten, eli kannattaa käyttää tähän ideaan aikaa! Kuvien ettiminen, teettäminen, "liimailu" (tässä suosin sellasia valokuvanreunatarroja vai miksikä niitä voisikaan kutsua!! :D Löytyy kyllä helposti joistain paperikaupoista) eli muista ajankäyttö.Oon myös ostanut aikoinaan parhaalle kaverilleni korun, jossa oli kaiverrukset. Se on kyl aika söpö bestikselle. Joillekin lahjoille syntyy myös kova tunnearvo, jos se on saatu tärkeältä ihmiseltä ja etenkin miellyttää omaa silmää! Mulla on muutama sellainen "ylitse muiden" tyyppinen koru itellä, pari kaulakorua ja sormus.

Sitten on niitä oikeesti tietyntyyppisiä ihmisiä...
On kosmetiikkahirmuja (esim. minä), jotka ilahtuu kaikenmaailman ihanista voiteista, hiustuotteista ym. Mutta ota selvää jos et tiedä kaverin (/kuka nyt lahjan ikinä saakaan) hiuslaatua ja muuta, ettei tuu ihan vääriä tuotteita ostettua. Värjätylle tukalle omat tuotteensa ja niin edelleen. Lempituoksu (esim. rasvoissa ja hajuvesissä) on välillä ihan kiva tietää niin tulis mahdollisimman mieleinen. Toki jos kaveripiiristä on niin saattaakin hyvin tietää mikä on JUURI se oikea tuoksu hänelle/ mitä hän käyttää :) Mutta esim. mun ädillä on ollut vuosia jo lempi parfyymi, eli ihan turha hankkia mitään uutta. Myös kuorintavoiteet, kasvonaamiot, kynsilakat, meikkisiveltimet / muut meikkauksen oheistuotteet toimii kosmetiikkahullulle lahjansaajalle. Silloin pääsee helpoimmalla, kun on joku kiva valmis lahjapaketti missä on kivoja juttuja. Bodyshopista olen ostanut useamminkin sellaisia lahjaksi ja ovat aina ilahduttaneet saajaansa! :) Ja nyt etenkin sesonki aikaan niitä paketteja on kaikkialla, Sokokset, Stockat, Kicks, Anttila... Yhdistä vielä omatekoisella söpöllä kortilla niin ei oo niin jäykkä kokonaisuus :)


On tyyppejä, jotka tykkää kotiin liittyvistä tavaroista ja asioista. Esim. keittiöön löytyy jos minkälaista kivaa ja hyödyllistäkin! Itelläni on tällä hetkellä toiveena mehulinko. Nyt kotona tuorepuristetut mehut on aika kovassa huudossa, ja voisinkin veikkailla että tän vuoden joulumarkkinoilla tavarataloissa ja elektroniikkaliikkeissä myydään mehulinkoja ja -puristimia paljon. Ite haluan sen koska itse puristetuissa mehuissa on paljon paljon enemmän vitamiineja ja muuta tärkeetä kuin kaupan. Mä haluan sen! Kaikkea muutakin on mitä voit hankkia lahjaksi kotiin: tyylikkäät patalaput, pöytäliina, lakanat, viinilaseja, kynttilöitä... Kylppäriin kivat pyyhkeet, saippuapumppupulloa... Kaikkea ihanaa on, ja tälläsetkin lahjat ilahduttaa saajaansa etenkin jos hän on juuri muuttanut omilleen ;) Ja ihan muutenkin :) Tässäkin toki sekin voi olla joissain tuotteissa tärkeää, (esim. kodintekstiilit) että tietää vähän lahjansaajan kodin värimaailmaa ym. Jos et uskalla ostaa mitään liian sisustavaa, on myös olemassa lahjakorttivaihtoehto. Hommaa se kaverin lempi sisustusliikkeeseen!

Onko kaverillasi/sukulaisellasi lemppariartistia/ käykö hän teatterissa/elokuvissa/ jossain kulttuuritapahtumissa mielellään? Osta liput.

Mitä ostaa miehelle? Jos se pelaa, osta peli. Jos sulla on enemmän rahaa ja se pelaa, osta Play Station (se uusin tietty). Ite en ostais koska en tykkää videopeleistä. Hajuvesi (toimii aina), parranajosetti, villasukat, tohvelit, kylpytakki... Elektroniikka. Yksinkertaisesti.

Puhelinhullulle osta kivat kuoret. Urheiluhullulle esim. sellanen kotelo mikä laitetaan käteen ja siihen laitetaan känny et pystyy kuunnella musaa kun lenkkeilee tai treenaa. Hyvällä säkällä se sun kaveri on näitä molempia! Jotkut söpöt ja hyvät kuullokkeet on kans hyvä: ne katoo usein ja menee helposti mäsäks.

On myös olemassa niitä, joilla on jo hemmetti soikoon kaikkea. Mitä sellaselle ostaa?? Esimerkiksi vanhemmalle henkilölle voi joskus olla vaikea etsiä lahjaa. Mun mielestä jokin lahjakorin tyylinen voisi silloin toimia. Niitäkin on olemassa valmiina, mutta olen myös viime jouluna väsännyt sellaisen itse. Ostin korin jostain jouluisesta pop-up myymälästä ja ostin sinne ne jutut itse erikseen. Siellä tais olla jotain makukahvia ainakin, suklaata yms! Ja myös tohvelit tai hyvät hansikkaat on kans musta kiva juttu, esim. isälle, äidille, papalle, mummolle... Vanhemmat tykkää kans kirjoista. Ja viinistä. Osta joku hieno.

Voin myös kokemuksesta kertoa, että joskus on aivan turha tietämättömän kysyä, että mitä se toinen haluaa lahjaksi. Harvemmin kukaan oikeesti osaa sanoa mitään järkevää!! Aina tulee se perus vastaus: En mä oikee tiiä. Joskus kysyn ihmiseltä suoraan, tai joskus kysyn joltain muulta, joka tuntee kyseisen henkilön hyvin. Tärkeintä on kuitenkin miettiä lahjansaajan luonnetta ja tyyliä, sekä mielenkiinnon kohteita. Esim. mulle ei kannata todellakaan ostaa romaaneja tai vaikkapa vaatteita. En lue ja vaatteetkin osaan hommata ite paljon paremmin. Jos haluan kirjan, sanon minkä kirjan. Viime vuonna halusinkin Lauren Conradin jonkun tyyliopaskirjan. Se olikin aika hyvä, mutta se on harvinaista. Vaatteissa on taas aika kova riski sopiiko se kooltaan, tai edes tyylinsä puolesta!! Nuoremmille, sanotaan että lapsille on helpompi hoitaa tuo rättipuoli. Ja itseasiassa kyllä mä vielä joskus, hmmm..... 10 vuotiaana ilahduinkin niistä, – etenkin jos niissä oli pinkkiä ja glitteriä.


Jos et oikeasti keksi mitään, osta lahjakortti. Niitä saa kaikkialle, kauneushoitolaan, liikkeisiin, matkatoimistoon ym. Stockmann on aika hyvä, koska sieltä saa kaikkea!

Tärkeintä on mielestä että lahjasta on saajalleen mahdollisesti hyötyä tai edes iloa! Turha tilpehööri jää vaan pölyttymään ja lentää parhaimmillaan jonain päivänäroskikseen. Turhalla tilpehöörillä tarkotan yksinkertasesti sellasia juttuja, joita ilman pärjäis ihan hyvin. Eli unohda turhuus ja mieti mieti mieti mistä se tyyppi hyötyisi ja tekisi hänet iloiseksi! Eikä sen aina tarvi olla välttämättä kallista/hienoa. Mielikuvitusta kehiin vaan! Söpöt itse kyhätyt piparit värikkäillä koristeluilla ja tyylikkäästi paketoituna on myös söpö joulumielen osoitus. Ja loppujen lopuksi, ei ne lahjat oo se tärkein asia jouluna. Lapsena se varmasti olikin, ja joka vuosi merkkasin BR-lelulehdestä ne mitkä halusin saada. Sieltä tuli toivottua millon mitäkin taikahiekkaa ja McFlurryn valmistuskonetta ym :D  Näin vanhempana sitä arvostaa niin eri asioita! Kuten ruokaa, perhettä ja tunnelmaa joka on vaan kerran vuodessa. Mutta kyllä ne lahjatkin sinne kuuluu, mutta pienemmässä roolissa kuin ennen :)

Tsemppiä tuleviin jouluruuhkiin, pitäkää hermonne ja ennen kaikka nauttikaa hyvät ihmiset tästä ajasta, itse ainakin aion ja toivon joka päivä että jouluksi tulisi lunta! Se ois ihaninta.
Nyt alan kuuntelemaan joululauluja ♥ Täs on yks lemppariviisu teille tän joululahjakimaran lopun kunniaksi!


Pusuin ja jouluisin terkuin, Tea

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus Tea ja kiitti vinkeistä! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti Tea vinkeistä ♥ Hyvää Joulua ♥ Pus! .... Ps. Et oo ainoa jouluintoilija :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja vinkkejä, noi omatekoset on kyllä ainaki meidän tyttöporukan lemppareita :) niistä saa niin hauskoja ku jaksaa vähän panostaa!! Poikaystävälle on kyllä hankalin hankkia mitään, oon jo kaikki nää perus hajuvedet, kellot ja kylpytakit ostanu ku ollaan niin pitkään seurusteltu! Onneks tässä on vielä aikaa miettiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Joo mies on kyllä haasteellinen... No onneks mä en oo vielä ehtiny ostella muita kun hajuvesi- ja parranajelulahjoja tähän mennessä :D Eli voin käyttää noi vielä ainakin ;) Kyllä sitä kerkee ihan hyvin!

      Poista