perjantai 21. maaliskuuta 2014

My Thursday

Lupailinkin edellisessä postauksessa että palaisin vielä perjantaina blogin pariin! Keskiviikkona, kun sanoin että aion vaan katsoa loppuillan telkkua ja olla kotona, päädyinkin loppujenlopuksi työkaverini kanssa sitten lasillisten ääreen (hyvä puhumaan ympäri...), ja käytiin myös keskustassakin pyörähtämässä. Vaikka en myöhään ulkona ollutkaan, enkä niinkään "juhlimassa", niin kyllä se verotti hieman kun oli ollut aamuvuorossa (klo. 5.30 heränneenä...) samana päivänä ja pääsee nukkumaan vasta puoli kahden jälkeen. Univelkoja onkin edelleen, koska tänään saikin sitten herätä kouluun aikaisin... Pakko mennä varmaan nukkumaan suoraan tän postauksen kirjottamisen jälkeen! :D

Mulla ja mun best frendillä Ammilla oli eilen oikee laatuaika päivä! Käytiin perinteisillä susheilla Tokyo 55:ssa pitkästä aikaa, sekä pyörähdettiin Gastro & viinimessuillakin.Oonkin jossain postauksessa aiemmin kertonut, että toi Tokyo 55 on meiän lempparipaikka ja itse kyllä suosittelen kaikille sushia rakastaville ihmisille tuota lounas-buffettia, jossa käymme. Ruuhkaa siellä onkin oikeastaan aina, eli on todella suosittu paikka. Ja syystäkin!


Messujen jälkeen suuntasimme vielä keskustaan tapaamaan Annaa kahvittelujen merkeissä ja siitä lähdinkin kotiin lepäilemään. Vieläkin väsyttää niin kovasti! Jouduin skippaamaan salin eilen ja myös tänään. Ens viikolla sitten paremmalla energialla :) Kauhee laiskimus... Mutta nyt mä laitan seuraavaksi päälle ruutu.fi ja Valheiden Vangit pyörii, ja sen jälkeen kauneusunille! Hyvää yötä ja ennenkaikkea erittäin hyvää viikonloppua kaikille
Tea

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

100 lukijaa!

Huomasin tossa, että 100 lukijaa on (vihdoin) mennyt rikki! Kivaa kun teitä tulee lisää... Pikkuhiljaa :) Jee! Jatkakaa samaan malliin lukijani!
Tänään puuskutin töissä klo 6.15 lähtien ja iltapäivän oonkin viettänyt kotona lepäillen rakkaani kanssa. Se lähti taas reissun päälle, kolme keikkaa nyt tällä viikolla ja lauantaina hän palaa takaisin. Lauloinkin sille just tos romanttisesti ennen sen lähtöö Celine Dionin Aaaaaalll byyyyy myseeeeelf.... Don't wanna beee.... Haha :D I love u
Eilen käväisin kampaajalla värjäämässä tyvikasvun pois ja siistimässä latvoja. Väri on taas mitä mahtavin, eli taas tuntee itsensä freesiksi. Kiitos jälleen kerran Salon Friset ja ihana ihana vakkarikampaajani!  

Loppuviikosta menenkin sitten taas kouluun, eli tän viikon työt on nyt tehty! Onkin tän päiväsen vuoron ansiosta niiiiin kauhee väsymys, että uni tulee tänä iltana varmasti tosi nopeasti. Tässä illalla ajattelin tehdä vähän koulutöitä ja katsoa Mustat Lesket eiliseltä. Ootteko te kattoneet kyseistä sarjaa? Se vasta alkoi, mutta mä ainakin jäin koukkuun!! Toinen sarja josta kans kiinnostuin, oli toi Valheiden Vangit. Sehän on jo pyörinyt varmaankin kuukauden verran. Huonot arvostelut se vissiin on saanut, mutta mun mielestä se on hyvä ja dramaattinen ohjelma, joten lieneekö tuo edes yllätys, että mä juuri pidän siitä! Musta se on hyvä. Ja ei oo ees överi huonosti näytelty!! Vois olla pahempaakin.

Tässä olikin sit pientä viikkokatsausta teille, perjantaina koitan päästä postailemaan teille lisää mun elämänmenosta ♥
Tea

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Arkimeikki

Ciao kaikki State Of Mindlaiset!
Koska multa on nyt useaan otteeseen kysytty postausta arkimeikistä, ajattelin nyt vihdoin sen teille tehdä. Oon tosin joskus sanonut, että siitä en varmaan tule tekemään mitään ihmeellisempää, koska arkimeikkini on niin simppeli mielestäni... Mutta mikäs siinä, jos kerta kiinnostusta on tällaisiin juttuihin :) Oonkin tästä parin tunnin kuluttua lähdössä töihin, eli kiire tulee tän kanssa nyt...


Tässä siis kaikki välineet, joita käytän arkimeikkiini. Itseasiassa nyt tajusin vasta, että tuota Makeup Storen peiteväriä (kolmas vasemmalta, pieni pyöreä purkki) en käyttänyt tänään ollenkaan... Sillä yleensä peitän kaikki pikkuvirheet ja mustia silmänalusia ym. 

1.) Pohjustusvoide on Garnierin Perfect Blur 5 sec, ja ite oon ainaki kokenut kyseisen tuotteen melko keskinkertaiseksi. Normaalisti oon käyttänyt Lumenen pohjustusvoidetta, mutta aattelin että kokeilen jotain uutta. Nyt ollut käytössä jonkin aikaa ja en kyllä ajatellut ostaa uudelleen.
2.) Meikkivoiteenani toimii L`oréalin BB-voide, sävy Light Skin Tone. 

En käytä meikkivoidetta paljon, tostakin määrästä saattaa jäädä yli joskus. Tuo BB-voide on kyllä osoittautunut erittäin riittoisaksi ja hyväksi tuotteeksi mielestäni.

3.) Värjään kulmat The Body Shopin luomiväri paletilla. Sävy on 01. Tää kulma juttu on mulle ihan uutta, ehkä parisen viikkoa olen nyt käyttänyt kyseistä tuotetta. Ja mä rakastan sitä jo!!


4.) Sitten laitan ripset. Eli en siis (edelleenkään) käytä ripsiväriä, enkä edes muista, milloin olisin viimeksi sitä käyttänyt irtoripsien sijasta. Käytän Ardellin ripsiä, ja olen ostanut niitä Punanaamiosta. Liima on myöskin sieltä. 

 
5.) Lopuksi huiskin Rimmelin Natural Bronzeria kasvoilleni. Sävy on 022. 

...Ja voila! I'm ready. Tähän kaikkeen menee yleensä n. 15min. Joskus voi tulla yllättäviä ongelmia, joiden takia aikaa voi mennä hieman pidempääkin (esim. jos ripset temppuilee...)


Oliko tämä miellyttävä postaus? Ihanaa viikon alkua kaikille ja nauttikaa auringosta.
Tea

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Super Sunday

Jeejee! Palattu on landelta. Ihanaa kyllä olikin ja nyt on super fresh fiilis ja ollaankin suuntamassa illalla Helsingin Tigeriin. Huomenna on vapaapäivä ja aattelin kun ei oo pitkään aikaan oikeen mitään ihmeellistä tehnyt niin mikäpä ettei! Mun boyfriend esiintyy siellä Heikki Kuulan kanssa. 
Tulkaa siis sinne kaikki kynnelle kykenevät!!
Juvalla oli tosi lämmin, ja eilen aurinkokin pääsi paistamaan meille. Käytiin vähän "seikkailemassa" pelloilla ja nautittiin. Aika ihmeen aikasin tää kevät on alkanut, mutta ite ainakin ihan fiiliksissä siitä! Huonohan se vissiin on joillekki luontojutuille näin oon ymmärtänyt... Mut joskus näin päin ja hyvä niin, eipähän oo kylmä.


Meiän landen sauna on todellakin kunnon puusauna eikä mikään sähkö. Onneks mies osaa hommansa ja sai sen päälle, vaikka oonki partiossa aikoinani ollut niin ei se vaan multa jostain syystä onnistu edelleenkään... 
Saunan ohella siemailtiin myös hieman skumppa perjantaina. 




 Hahah, oltiin kunnon eräilijöitä kumppareineen päivineen ;D
Mutta siis. Tänään onkin sitten suuntaus kohti keskustaa, olin viimeksi keskustassa yöelämässä kunnolla varmaan kuukaus sitten. Mut ihan kiva et on jotain actionii tälläsen hiljasen viikonlopun päätteeks!


Ainiin, se juttu edellisessä postauksessa, kun mun kasvoissa oli "jotain erilaista", niin se oli kulmakarvat! Oon alkanut käyttämään sellaista Body Shopin kumaväripalettia :) Eipä se sen ihmeempää siis ollutkaan! En oo oikeestaan koskaan käyttänyt kulmissa mitään väriä, mutta nyt oon vähän innostunut ja päätin ostaa itelleni sellaisen omaksi. Viimeksi talossa ollessani lainasin kanssa-asukiltani Teijalta sellaista kulmiini :)

 Alan olee lähtö valmiina mutta hetki viel pitäs himassa keksii jotain tekemistä itelleen. Toivottavasti teidän viikonloppu sujui hyvin